panorama

Arvotaan seuraava numero

Ari-Matti Jänkälä

Julkisuudessa on viime aikoina toistuvasti esiintynyt tuttu aihe, rakennushankkeiden budjettien pettäminen. Ajankohtaisuuden lisäksi kyseessä on ikuisuusongelma, jonka kanssa on taisteltu ainakin siitä lähtien, kun oravannahat keksittiin maksuvälineeksi. Osa hankkeiden kustannusylityksistä johtuu varmasti yllätyksistä, joita ei ole ollut mahdollista mitenkään ennakoida. Merkittävä osa ongelmista on kuitenkin sellaisia, jotka olisi voitu oikein toimimalla välttää.

Kuvitellaan, että olette vastuussa mittavasta rakennushankkeesta. Olkoon se vaikka koulu, toimistotalo tai liikerakennus. Jossain vaiheessa olisi mukava tietää, mitä hanke kustantaa, jotta sille pystytään osoittamaan budjettiin määrärahat tai hankkimaan rahoitus muulla tavalla. Kumpi silloin lienee oikea tapa toimia:

a)      Kasataan äkkiä jonkinlainen hahmotelma hankkeesta ja arvioidaan sen pohjalta budjetti periaatteella ”äkkiä jostain suuntaa antava kustannusarvio”

b)     Mietitään perusteellisesti hankkeen tavoitteet ja riskit, teetetään tarvittavat selvitykset, laaditaan korjaus- ja/tai tilaohjelmat sekä asetetaan kustannustavoitteet, kun kaikki tarvittavat lähtötiedot ovat kasassa?

Allekirjoittaneen kokemuksen mukaan ensimmäinen tapa on valitettavan suosittu - äärimmäisessä vastaan tulleessa tapauksessa toimitilahankkeen rahoitus oli hankittu perustuen serkun omakotitalon neliöhintaan. Väärin tehty budjetti aiheuttaa kuitenkin väistämättä hankkeelle suuria vaikeuksia ennemmin tai myöhemmin. Toki liian rahan kanssa aina pärjää, mutta puutteellisilla lähtötiedoilla tehty kustannusarvio johtaa lähes poikkeuksetta liian pieneen loppuhintaan. Olen myös usein havainnut, että ensimmäinen ääneen lausuttu kustannusarvio, oli se sitten kuinka puhdas arvaus tahansa, alkaa välittömästi toimia hanketta ohjaavana totuutena. Kaikki sen jälkeen tarkemmilla tiedoilla tehdyt kustannusarviot aiheuttavat ”ei tämä voi maksaa näin paljon” –reaktion.

Kustannustavoitteen asettaminen oikeilla ja riittävillä lähtötiedoilla ei ole yhtään kalliimpaa, kuin puutteellisiin tietoihin perustuen. Oikeiden lähtötietojen hankkiminen ja tavoitteiden asettaminen taas on tehtävä joka tapauksessa jossain vaiheessa projektia. Tai sitten hanke epäonnistuu muutenkin kuin budjetin osalta. Mikä sitten ajaa tilanteeseen, jossa budjetti arvataan tai raavitaan kasaan epämääräisten lähtötietojen perusteella ja kun se ylittyy, ihmetellään, miksi tässä taas näin kävi? 

Väittäisin, että ilmiöön on kaksi perussyytä.  Ensimmäinen on kiire. Elämme siinä harhaluulossa, että ryntäämällä mahdollisimman nopeasti hankkeessa eteenpäin aikaa säästyy. Käy täsmälleen päinvastoin. Jätämme tekemättä ja selvittämättä asioita, mikä johtaa myöhemmin virheisiin. Lopulta virheiden korjaaminen vie enemmän aikaa, kuin se, että asiat olisi tehty alun perin oikein. Toinen perussyy on kärsimättömyys. Emme aina sisäistä hankkeen alkuvaiheen tavoitteiden asettamisen ja lähtötietojen selvittämisen tärkeyttä, vaan haluamme siirtyä eteenpäin ”luovaan vaiheeseen”, jossa pystymme konkreettisesti näkemään suunnittelun tuloksia. Hienoja visualisointikuvia on paljon mukavampi katsella kuin tylsiä tilaluetteloita.

Onneksi tilanne ei kokonaisuudessaan ole yhtä synkkä kuin edellä kerrotusta voisi kuvitella. Suuri osa hankkeista – ainakin ammattirakennuttajien kyseessä ollessa – etenee suunnitelmallisesti ja hallitusti. Kunhan samaa voidaan sanoa lopuistakin hankkeista, saamme lukea raflaavia lehtiotsikkoja budjettien paukkumisesta entistä harvemmin. Taitaa kuitenkin olla, että tulevaisuudessakin löytyy aina niitä, joilla on kova kiire karauttaa hankkeensa kiville.

Kommentit
Kommentoi