panorama

Kiireessä maistuu huonompikin ruoka

Ari-Matti Jänkälä

Tässä kirjoituksessa ei puhuta ruuasta, mutta en malttanut olla käyttämättä otsikkona opiskelijalehden Matkaravintoloille tekemää mainosklassikkoa, sen verran läheltä teema liippaa. Kuten joku jo saattoi arvata, nyt ei puhuta ruuasta, vaan rakentamisesta – ja siinä sivussa ihmisen erehtyvyydestä. Ainakin, jos kiireiltämme ehdimme.


Aloitetaan kysymyksellä. Kuinka monta kertaa olette kuulleet lauseen tyyliin ”hanke meni hienosti, pysyi budjetissa ja aikataulussa, eikä suurempia ongelmia ei esiintynyt”? Ainakin itse olen sen lausunut ties kuinka monta kertaa. Mutta mietintäänpä hieman: saimme, mitä on sovittu ilman suurempia ongelmia. Pieniä ongelmia siis esiintyi, mutta sehän on normaalia. Mutta miksi tilanteeseen pitäisi olla poikkeuksellisen tyytyväinen? Eikö meidän pitäisi normaalistikin saada, mitä on sovittu, ilman että se oikeuttaa ylistämään suoritusta? Aivan. Tästä pääsemmekin aiheeseen: saamme todennäköisesti sellaisen suorituksen, mitä pidämme normaalina ja hyväksyttävänä. Jos normaali ja hyväksyttävä on lähellä katastrofia, pidämme kohtuullista suoritusta hyvänä ja hyvää erinomaisena. Jos normaali suoritus on erinomainen, hyvä vaikuttaa huonolta ja keskinkertainen surkealta. Kaikki on suhteellista.


Otetaan pari esimerkkiä. Voisimme pitää hyväksyttävänä sitä, että kätilö pudottaa joka kymmenennen lapsen. Loistava suoritus, yhdeksän kymmenestä selviytyi! Tai voimme hyväksyä, että joka sadas lentokone putoaa. 99 %:n suoritustaso - voiko joku ylpeillä samaa tasoa olevalla TR-mittauksella? Epäonnistumisen sattuessa yleisin puolustus on, että ihmiset tätä hommaa tekevät ja ihmiset tekevät virheitä. Totta. Mutta tietääkseni kätilötkin ovat ihmisiä. Kyse ei ole myöskään siitä, että lentäjät olisivat epäinhimillisen erehtymättömiä. Kyse on ennen kaikkea siitä, että emme yksinkertaisesti voi sallia vastasyntyneiden pudottelua tai päivittäisiä lento-onnettomuuksia. Siksi toiminta on hiottu niin pitkälle, että virheiden tekeminen on eliminoitu. Samalla rima on nostettu niin korkealle, että normaalin ihmisen ei tarvitse pelätä kuollakseen lentämistä tai lisääntymistä. Rakentamisessa hyvä tavoite voisi aluksi olla, että normaalin ihmisen ei tarvitse pelätä asunnon ostamista. Olisiko se paljon vaadittu? Ei kai?


Sitten pääsemmekin otsikon sanaan kiire. Miksi meillä muuten on aina jumalaton hoppu? Vai oletko joku ollut rakennushankkeessa, jossa ei ole kiire? Tiedän hyvin, että ilman eräpäiviä ei tapahdu mitään, mutta kiireestä on tullut myös tapa selittää epäonnistumisiamme. Huono selitys, mutta kelpaa kaikkiin tilanteisiin. En kuitenkaan väitä, että kiire ei olisi todellista. Jos ei kiirettä ole, se tehdään. Jos olet joskus oikeasti sattunut olemaan rakennushankkeessa, jossa ei heti ole kiire, se tulee varmasti jossain vaiheessa. Miksi? Koska kaikilla on kiire hoitamaan kiireellisiä töitä ja vähemmän kiireelliset voivat odottaa. Ne hoidetaan myöhemmin – sitten kun on kiire. Kyse on edelleen siitä, mitä voimme hyväksyä. Jos jumalaton hosuminen on normaalia, se hyväksytään. Ja kiireessä maistuu huonompikin ruoka.


Voimme itse valita, mille tasolle rima asettuu. Valta ei kuitenkaan ole urakoitsijoilla tai suunnittelijoilla. He tuottavat juuri sitä laatua, mitä asiakas on valmis hyväksymään. Valta on asiakkailla – tai tilaajilla, kuten me tapaamme heitä muista aloista poiketen kutsua. Tämän kirjoituksen otsikko olisi voinut olla yhtä hyvin ”kiireessä kelpaa huonompikin laatu”. Kelpaako? Vai olisiko aika nostaa rimaa? Ai niin, sehän saattaa maksaa! Jos olet tästä huolimatta sitä mieltä, että rimaa on hyvä nostaa, mutta et tiedä, mistä aloittaa, siirry lähimmän peilin eteen. Jos taas olet sitä mieltä, että parempi unohtaa koko juttu ja tyytyä siihen, mitä sattuu saamaan, voit seuraavaksi siirtyä sivullemme sisäilmakorjausten asiantuntijapalvelut.

 

Kommentit
Ari-Matti Jänkälä kirjoitti...
Paljon kiitoksia kannustavasta palautteesta. Palaute on aina tervetullutta - ja kommentoida saa myös silloin, kun on eri mieltä asioista.
20.03.2015 10:28

Teija Koivupuro-Niva kirjoitti...
Aivan loistava kirjoitus! Enkä tarkoita nyt sitä, että olisin lukenut paljon huonoja. Mutta mielestäni silloin, kun on aihetta, pitää kehua. Suomalainen on vaan sellainen, että haukkuja ei osata antaa, mieluummin äänestetään jaloilla. Ainakin itse tunnustaudun sellaiseksi. Toisaalta taas muistan aina sellaiset, joilta olen saanut hyvää palvelua! Sellaisia voi myös hyvällä omalla tunnolla kehua kollegoille.
20.03.2015 07:23

Kommentoi